UKK - Usein Kysytyt Kysymykset

Toimeksiantokuva

Tehtävänäsi on testiasiakkaana toimiminen erilaisissa mittaustehtävissä. Sinulla on oikeus päättää mihin tehtävään ilmoittaudut, mutta paikan hakeminen on sitovaa. Sinun ja Buennon välille ei synny työsuhdetta, vaan toimeksiantosuhde.

Toimeksiantosopimus kuitataan hyväksytyksi rekisteröidyttäessä. Sinulla on asiakkaitamme kohtaan salassapitovelvollisuus, etkä saa kertoa tutkimuksen sisällöstä tai vastaavasta kenellekään muulle kuin Buennolle.

 

UKK – Palkkionmaksu

Palkkionmaksu yleisesti

Toimeksiantosuhteesta maksetaan palkkio, joka on työkorvausta. Työkorvaus määräytyy toimeksiannon mukaan ja siitä ilmoitetaan tehtäväkohtaisesti erikseen. Korvaus koostuu tehtävästä riippuen peruspalkkiosta ja mahdollisista bonuksista. Toimeksiannoista ei makseta erikseen esimerkiksi kilometrikorvausta, vaan palkkio sisältää myös mahdolliset matkakustannukset.

 

Toimeksiantojen yhteydessä voi olla maininta “ostosraha”. Ostosraha korottaa tutkimuksen palkkiota, se ei kuitenkaan ole kulukorvaus, joten siitä pidätetään ennakonpidätys. Ostosraha on lähtökohtaisesti aina korkeampi kuin myymälän edullisimmat ostokset. Esimerkiksi ostorahan ollessa 10 euroa, voit tehdä ostoksen sitä edullisemmasta tuotteesta ja palkkio kasvaa 10 euron ostosrahalla.

 

Teemme ennakonpidätyksen ilmoittamasi veroprosentin mukaisesti. Sinun ei tarvitse ilmoittaa kerryttämiäsi korvauksia erikseen, esimerkiksi verotuksessa. Työkorvaus ei kerrytä eläkettä eikä siitä makseta sosiaaliturvamaksua. Pääset ilmoittamaan tietosi palkkionmaksuun kirjautumalla ja klikkaamalla Tili -> Täytä palkkionmaksutiedot.

 

Täytetyt palkkionmaksutiedot säilyvät seuraavan vuoden tammikuuhun asti. Mikäli tietosi eivät muutu siihen mennessä, sinun ei tarvitse täyttää samoja tietoja uudestaan ennen vuoden vaihdetta. Tiedot tulee täyttää kuitenkin uudestaan viimeistään vuoden alussa, uuden verokortin saavuttua.

Ilmoitamme kaikki maksut tulorekisteriin, josta voit katsoa omat tietosi. Näet ne kirjautumalla tulorekisteriin ja mene omiin tietoihisi -> Omat tulotiedot -> Ilmoitukset.

 

Huomaathan, ettet enää tarvitse pdf -tiedostoja tuloista Kelaa varten sillä Kela hakee tarvittavat tiedot itse tulorekisteristä:
Kela hyödyntää etuushakemusten käsittelyssä tulorekisterin tietoja. Kun Kela saa palkkatiedot tulorekisteristä, asiakkaan ei tarvitse liittää hakemukseensa erillistä tuloselvitystä. (Lähde: Kela)

Palkkionmaksupäivät

Asiakaskyselyt (esim. ravintola- ja huoltoasematehtävät):
Korvaus maksetaan kerran kuukaudessa, tehtävän lähetyksestä seuraavan kuukauden 15. päivä tai sitä lähimpänä olevana pankkipäivänä. Esimerkiksi jos teet tehtävän tammikuussa niin palkkio maksetaan helmikuun 15. päivä.

 

Mystery Shopping ja muut tutkimukset:
Korvaus maksetaan kerran kuukaudessa, tutkimuksen loppumisesta, seuraavan kuukauden 15. päivä tai sitä lähimpänä olevana pankkipäivänä. Esimerkiksi siis jos tutkimuksen tutkimusaika loppuu helmikuussa niin palkkio maksetaan maaliskuun 15. päivä, riippumatta siitä, milloin olet tehnyt tutkimuksen.

Miksi sähköpostin tulee olla kaikkialla sama?

Kohdennamme palkkionmaksun sähköpostin avulla, joten jos olet palauttanut raportin eri sähköpostilla niin ohjelmamme ei osaa yhdistää palkkionmaksutietoja oikeaan henkilöön. Kirjoitathan siis sähköpostin aina huolellisesti. Esim. “.con”, “,com” ja “.fo” ovat yleisiä virheitä, joiden takia palkkiota ei voida maksaa.

 

Jos haluat vaihtaa sähköpostisi, olethan yhteydessä meihin Buenno-viestin kautta.

Unohdin täyttää palkkionmaksutiedot - saanko silti palkkion?

Kyllä, jos alkuperäisestä palkkionmaksupäivästä on kulunut alle 5 vuotta.

Mikäli palkkiotasi ei voitu maksaa esimerkiksi puutteellisten palkkionmaksutietojen vuoksi, sinulla on mahdollisuus saada palkkiosi 5 vuoden kuluessa alkuperäisestä palkkionmaksupäivästä. Laita meille sähköpostia (info@buenno.fi) ja kerro seuraavat tiedot:

  • Tehtävän nimi, toimeksiantaja tai kuvaus
  • Tehtävän suorituskuukausi ja vuosi
  • Tehtävän suorituspaikka
  • Tehtävän suorituspaikkakunta

Mikäli alkuperäisestä palkkionmaksupäivästä on kulunut 5 vuotta tai enemmän, emme enää maksa palkkiotasi.

Tarvitsen toimeksiantosopimuksen esim. työttömyyskassaan

Buennon kaikki tehtävät toteutetaan toimeksiantosuhteessa.

Toimeksiantosopimuksen löydät sivun alalaidasta tai klikkaamalla tästä.